13.11 - 16.11

Tiistai iltana katottiin Die Hardia ja syötiin Samin kanssa pitsaa. Keskiviikko aamupäivällä lähdettiin Aberdeen kierrokselle. Käytiin lounaskeitto kahveilla ja katseltiin kaupunkia. En edes ihan nyt muista mitä kaikkea tehtiin, mutta mähän en ollutkaan se kenelle se kaikki oli uutta. Illalla myös pakkasin. Saanen mainita, ensimmäistä kertaa elämässäni matkaa edeltävämä päivänä. Laukku jäi myös historiallisella tavalla puoli tyhjäksi. Päivän pituiset reppuretket on varmaan opettaneet tavaran karsimista välttämättömimpään. Suunniteltiin bussi retkeilyt lentokentälle. Tunti bussimatkaamiseen ja kentällä tuntia ennen. Aikataulu Torstai aamulle oli hyvä ja toimia. Hetkessä oltiin lennetty jo Irlantiin ja matkattiin bussissa Temple Bariin hotellille. Hotelli oli sama jossa oli viettänyt yksinäisen yön matkalla Suomesta Aberdeeniin, edullinen ja hyväksi havaittu.

Ensimmäisen päivän tavoitteena oli kartan hankkiminen, levykaupat (tottakai) ja päämäärällinen harhailu. Kuljettiin lähinnä kulmilla joilla olin ollut jo edelliselläkin retkellä. Trinity Gollegen kyljessä oleva Nassau Street (jossa oli surullisen huono levykauppa). Kävelykadut Grafton Streetin ympärillä sekä Tower Records, jossa mäkin sain levytärinöitä. Samista poiketen kuitenkin CD-levy tärinöitä, ei LP. Mä tykkään CDeistä enempi koska ne kimaltaa. Samihan on enempi LP, ne on mustia. Käytiin myös Temple Barissa, mutta siellä ei päästy levykauppoihin, koska olin jättänyt niiden osotetiedot pöydälle. Unohdin ne, vaikka olin anonut ennen uloslähtöä lupaa huolehtia kartasta ja siitä osoitelapusta. Tavallaan pidinkin tosi hyvän huolen kun ne pysy a. tallessa ja b. tahrattomina. Illalla mentiin italialaiseen päivälliselle. Mausteista pekoni, tomaatti pastaa mulle nam. Kanaa ja vahinko herkkusieniä Samille. Siitä päädytiin läheiseen pubiin missä oli Irlantilaista viihdettä. Trubaduureja kaksi kappaletta, kertomassa vitsejä ja soittamassa biisejä. Juotiin yhdet ja kuunneltiin show. Lopuksi esiintyjät ilmotti siirtyvänsä toiseen pubiin joen vastakkaiselle rannalle ja kutsuivat kaikki mukaan. Kokoonnuttiin kaikki yhdessä kadulle ja kuljettiin kulkueessa sillan yli, Henry Streettiä pitkin millenium monumentin a.k.a Stiletto in the Ghetto:n ohi pubiin jonka ovella kaikilta tarkistettiin pääsyliput. Tarkastaja "Tickets?" Me "We dont have any?" Tarkastaja "Well, then you cant come in." Ei sit menty, mut saatiin ainakin ilmaiseksi edes vähän musaa ja huumoria aikasemmin ja kulkueessa tunnettiin vahvaa yhteisöllisyyttä.

Perjantai aamuun herättiin tietoisena pitkästä kävelystä kaupungin laidalle sijaitsevalle vankilalle. Sain suostuteltua Samin kävelemään, vaikka sen polvi naksuikin jo suutuksissaan monen päivän kävelyistä (se kun oli ollut kaupunki reissuillaan jo edellisestä Sunnuntaista asti). Jouduin käyttämään kaikkia neuvottelutaitojani myös erään bagel kahvilan edessä pian Hotellilta liikkeelle lähdettyämme. Kohta istuttiin kuitenkin pöydän ääressä kuumien juomien ja herkullisten bageleiden kanssa. Mun toiveesta istuttiin pöydässä joka oli nostettu kahvilan ulkopuolelle kävelykadulle. Hieman oli viileä, mutta aamu aurinko oli ystävällinen.

Vankilalle oli pitempi matka kuin mitä olin vaaksallani arvioinut kartasta (jossa ei siis ollut lainkaan suhdeasteikkoa). Onneksi menetettiin kuitenkin toivo paikan löytämisestä vuoronperään, eikä kertaakaan yhtäaikaa. Aina oli jompikumpi kannustamassa eteenpäin. Mun mielestä oli myöskin yllättävää, kuinka nopeasti talot ja hajut muuttuivat keskustasta erkaannuttaessa slummimaisiksi. Pian jokatoinen kauppa oli nimetty puolaksi. Englannin kielisten nimi oli yleensä "euro store" joskus myöskin "2 euro store", molemmissa etuna hinnoittelun helppous. Puolalaisten määrän selittää EU, sama ilmiö on helppo huomata Skotlannin kaduilla. Viimein löydettiin Kilmainham Gaol. Vuonna 1796 rakennettu vankila jonka muurien sisällä on asunut monta Irlantilaista kansan sankaria aikoina jolloin Irlanti taisteli itsenäisyydestään. Oli myös aikoja jolloin hieman yli sadalle vangille rakennetussa vankilassa asukkaita oli 9 000. Olot muurien sisällä kun olivat paremmat, kuin niiden ulkopuolella. Linnan sisälle saatiin vain muutamalla eurolla tunnin mittainen opastettu kierros. Kierros oli todellakin jokaisen sentin arvoinen. Huipennuksena iso "sali"; seinillä kiertävät vankikopit, ylikulkevat sillat ja iso portaikko keskellä salia. Lisäksi lasikatto josta pääsi Jumalan parantava valo syntisten rikollisten luo. Kyseistä vankilan osaa on käytetty myös useissa elokuvissa, itse en ole nähnyt yhtäkään, mutta ehkä tämän jälkeen pitää.

Illalla mentiin Temple Barin HC keikalle, jossa oli lisäski muutama EMO bändi sekä poika ja kitara. Poika aloitti laulamalla kitaransa kanssa laulun paketista jonka sai serkultaan Suomesta. Paketissa oli Jaffa keksejä, jotka olivat laulussa pääaiheena. Se oli hauskaa. Jaffakeksi ikäväni tyydytin syömällä suklaa täyte crepen kadulla keikan jälkeen. Kello ei ollut tässä vaiheessa vielä paljoakaan joten kiivettiin vielä erään pubin yläkertaan kuulemaan Irlantilaista musiikkia. Siellä opin, että viulu Irlantilaisessa saattaa olla myöskin pilli. Kuusi putkea joihin on kiinnitetty yksi nokkahuilun mallinen pilli johon ei kuitenkaan puhalleta, sillä ilma tulee pilliin pumppaamalla vasemmalla kyynerpäällä ilmaa oikean puolen kyynärpään alla olevaan pussiin. Soittimen nimi on Uilleann. Ääni kovinkin viulun kaltainen.

Lauantai aamu, näkökahdasta riippuen, alkoi sillä että nukuin pommiin tai että mua ei herätetty. Jokatapauksessa iltapäivällä seisottiin samin kanssa juna-asemalla ja odotettiin paikallisjunaa Howthiin. Alkuperäinen ajatus päiväretkestä Belfastiin kun kaatui rahan ja ajan puutteeseen. Ajan ollessa rahaa, päädyttiin turisti infoon kyselemään lähempänä olevista vaihtoehdoista. Oltiin varauduttu hyvin ja heti keskustelun alkaessa asetettiin oma kartta pöydälle. Kartta jonka takapuolelta löytyi vastaukset kaikkiin kysymyksiin jotka mieliämme olivat vaivanneet. Nolotti vähän, mutta oltiin myös onnellisia kaikesta siitä tietoudesta joka meillä siitä hetkestä alkaen oli.

Matka Howthiin kesti puoli tuntia. Perillä oli sininen taivas, aava meri ja kalan haju. Kierreltiin ympäriinsä pienen kalastajakylän satamaa ja tutkittiin karttaa joka siitä oltiin saatu. Nähtiin hylkeitä, sukeltaja lintuja joita eräs poika luuli delfiineiksi, perattuja kaloja ja sinisiä rapuja akvaariossa. Kartan mukaan satamasta ylöspäin kulkiessa mäenpäällä olisi linna. Päätettiin kävellä sinne. Törmättiin paikallisiin kovispoikiin ja niiden koiranpetuihin, rytättyihin tölkkeihin jotka roikkui puskissa kuin marjat, Venäläisiin turisteihin ja golffareihin. Linnasta sen sijaan ei nähty vilaustakaan. Palattiin takaisin satamaan ja syötiin puoliksi savukala versio fish ´n chipseista.

Kun oltiin takaisin Dublinissa oli jo pimeää. Mentiin hotellille, huokaistiin ja lähdettiin elokuviin katsomaan Cohenin veljesten uutta tuotosta. Burn after reading, naurettiin ja se oli kivaa. Popkornit vei niin nälän, ettei menty edes pitsalle saati Burger kingiin elokuvan jälkeen. Rauhallisesti tv:n katselua hotellilla ja toiveita hyvistä unista ennen aikaista herätystä.

Aamu viideltä herättiin molemmat ilman kiukuttelua. Hyvästeltiin huone ja pienen odotuksen jälkeen istuttiin taksiin hotellin edessä. Hiljaisia katuja, pieniä valoja pimeässä ja sateisessa Dublinin aamussa. Taksikuskina oli itse herra David Lynch. Voin kuitenkin kertoa, että olo muuttui vieläkin epätodellisemmaksi kuin Mulholland drive kun olin istunut aprox 5 tuntia lentokentällö Samin lennon lähdettyä aikaisemmin kuin omani. Kahvia, väsymystä, istumista. Lentämisen jälkeen noin 15 minuutin bussin odottelu Aberdeenin tuulessa. Keikkuvaa bussi kyytiä väsyneenä ja nälkäisenä noin 30 ajan jonka jälkeen bussin vaihto ja toinen samanlainen reissaaminen. Ilta menikin omaa nimeä muistellessa.