Torstaina otin päivän vapaata. Hermot alkoi olla jo niin kireällä, että pitkät yö unet eivät olleet pahitteeksi. Viikko tehtävä oli myöskin Market research joka vaati aika paljon aikaa. Aaamun vietin kierrellen seitsemän eri kauppaa, joista valitsin lopulta yhden sopivimman. Tarkoituksena on siis löytää omalle luomukselleen sopiva markkinarako vaatekaupoista ja muuttaa sitä niin, että se sopii "tavallisiin" vaatekauppoihin designeri liikkeiden sijasta. Oikein oivallinen tehtävä, harmi kun aikaa ei ole ollut kauheesti keskittyä. Iltapäivällä kävin kämpillä syömässä ennenkö palaisin kaupungille tekemään kyselyä valitsemani liikkeen asiakkaille. Palasin viideltä koululle tulostamaan kyselylomakkeitani kun löysin surullisen Ingridin. Ingrid on mun kanssa samassa ryhmässä ja tekee mekkoa jossa helmassa on kudottu raita ja loppu osa hameesta on digiprint kudotusta kappaleesta suurennettuna. Värien saaminen samaksi digi printissä ja kudoksessa oli kuitenkin ongelma joten autoin häntä PhotoShopin kanssa. Siinä meni noin tunti, mutta Ingrid oli avustani niin onnellinen, että lupautui seisomaan kanssani kaupan edessä pimeässä ja kylmässä tunnin tekemässä kyselyä. Ennen varpaiden jäätymistä en saanut haalituksia kuitenkaan kuin kolme vastausta. Suunnattiin se jälkeen viereiseen kahvilaan lämmittelemään. Ingrid kertoi, että sen isä voisi ajaa meidät autolla Orkneyhin (josta Ingrid on kotoisin) seuraavan viikon Sunnuntaina. Se olisi aivan mainiota jos se onnistuisi. Ajamiseen menisi koko päivä, mutta näkisipä ainakin maisemia!
Perjantai iltana kello 17:15 viitta saavutti viimeinkin lopullisen muotonsa. Vielä on paikattavia juoksuja ja reikiä. Viittassa on myöskin pieniä vinouksia, mutta muuten oikein mallillaan. Tuntui myöskin kivalta päällä kun sitä kokeilin. Silitin taka vekkeihin kiinni tukikankaan joka ryhdisti koko viittaa heti huomattavasti. Samalla sain vekit myöskin hienoisesti venytettyä täydelliseen pituuteensa. Neule kun joustaa aika paljon. Yritän saada reijät paikatuksi vielä viikonlopun aikana, mutta saa nähdä onnistuuko. Tässä kun on vielä kilpailu näytteitä. moodboardeja, piirroksia, essee ja muutama muu juttu tekemättä ennen Maanantaina. Pyykkikin pitäisi tehdä!
Tänään palaan taas kauppaan vaklailemaan asiakkaiden käytöstä ja seisomaan kadulle kynän ja kyselylomakkeen kanssa. Iltapäivällä tapaan Ingridin ja mennään Rugby peliin. Scotlanti - Canada. Toivottavasti tulee hyvä vaikkakin varmana myöskin kylmä peli. Ollaan ulkokatsomossa ja vaikka täällä ei ole pakkasta niin lunta on jo tullut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti