10.11 - 11.11

Sain uudet villat viitan täyttämiseen yllättävästi pikatahtia. Tilasin ne Maanantaina ja ne olivat keittiön pöydällä Keskiviikkona kun aamupalalle menin. Onneksi olin aikasin tehnyt jo piirroksia ja liimailuita mitkä olin itselleni luvannut hoitaa sillä aikaa kun villoja odottelisin. Villa kuljetus oli nopea, onneksi olin minäkin.

Viittan sain kaikki neljä palaa neulotuksi viikon aikana (ennen Inverness matkaa). Lankoja en jäänyt nettikaupasta odottelemaan vaan hankin tilanteeseen sopivat kaupungilta. Kashmir-silkki -lanka riitti kaikkiin neljään palaan, mutta huiviin sitä ei jäänyt käytettäväksi kuin noin 10 grammaa. Huivin pitäisi kuitenkin olla 15 cm leveä ja 120 cm pitkä, 10 grammaa siis ei ole kuin hyvä alku. Piti alkaa kehittämään vaihtoehtoja huiviksi. Violetti paksu villalanka oli väärän värinen hempeään viittaan. Silmukka kokokin oli vähän kyseenalainen. Huivin pitäisi olla tarpeeksi mielenkiintoinen, mutta ei liian erikoinen, ettei itse viitta jää varjoon. Ostin myös kaupan kalleinta villalankaa luonnonvaaleana. Lanka oli täys villaa ja sen paksuus vaihteli. Olin tehnyt kyseisestä langasta virkatun näytteen jossain lukukauden alkuajoila ja kaikkien mielestä se oli sopiva lanka huiviksi, myöskin siis opettajan mielestä. Ostettuani lankaa kaksi kerää, hermoiltuani ja soiteltuani Tiistai iltana hätäpuheluita luokan tytöille, päätin että en käytä £ 40 pelkkään huiviin. Huivi on siis edelleenkin kysymysmerkki. Tästä kun pääsen, palaan näytekappaleiden luontiin, toivon huomenna pääseväni lopulliseen ratkaisuun.

Maanantai aamuna levitin neulomani kappaleet pöydälle ja nuppineuloitin niihin kiinni tekemäni viitan kaavat. Sitten aloin saksimaan. Työskentelin koko viikon, saadakseni saksia kappaleiksi aikaansaannokseni. Tuloksena viitan kappaleet ja turhaan käytettyä kallista lankaa. Tämä vain siksi, että taskun neulominen ja kaventaminen yhtäaikaa on mahdotonta.

Äiti on varmasti ylpeä kun huomaa , että hänen ostamansa kangas sakset ovat olleet käytössä kaavojen leikkaamisessa. Ompelujälkeni hänelle tuottama tunnetila, onkin varmasti aivan toinen. Puolustukseni voin kai sanoa, että ohuen neuleen ja paksun täytteen ompeleminen yhtäaikaa on oikeasti aika hankalaa.

Tässä kohtaa ei herännyt kuin yksi kysymys. Jos on olemassa yksi reikä. Kun ompelen reikää tukkoon ja saankin kahdeksan reikää, niin olenko voittanut vai hävinnyt?
Lopulta sain sivupalat sekä olkapäät ommelluiksi. Muutaman kerran (haluaisin ajatella, että opin virheistäni, mutta tälläkertaa kyseessä on monikko) ommellessani kappaleita yhteen, en saanut raitoja kohdakkain ja ratkojaa tarvittiin. Suurimmat ongelma ilmenivät kuitenkin kun sain viitan mallinuken päälle.

1. Vitta ja vekit ovat eri pituiset.
Puolustus: Kyseessä on ensimmäinen neulontatyöni, en siis osannut arvioida neuloksien kutistumista tarpeeksi hyvin.

2. Raidat eivät kulje vaakasuoraan viitan ollessa kaavojen mukaisessa asennossa (kuvassa neulos roikkuu pystysuorassa mallinuken päällä, eikä kulje hieman vaa´assa kuten se tekisi ihmisen päällä.
- Kaavat tehtäessä ajateltiin vain viitan muotoa, ei raitojen suuntaa. Ei tullut mieleen ottaa molempia huomioon, myöskään kaavoja neuleelle asettaessa. Senkun vaan leikkasin.

3.Takavekit ovat liian kevyet pysyäkseen suorassa vahvojen sivukappaleiden painaessa reunoilla.
-Jokaisen huonon suunnitelman takana on amatöörimäinen suunnittelija.

4. Etuvekkien reunoista oikean puoleiset ovat puhtaita neulottuja reunoja (saumattomia). Vasemmanpuoleiset ovat leikattuja ja ommeltuja reunoja.
- Tässä kohtaa olin päässyt tosissani leikkaamisen ja ompelemisen makuun.

Uusi viikko alkaa siis huomenna ongelmien ratkaisun merkeissä. Olo on kuitenkin positiivinen. Neuleopettaja sanoi hauskasti tunnilla, kun luokkakaverini Daniel silitteli omaa työtään ja sanoi "Ou, my little baby!". (p.s tämä on normaalia tekstiilipiireissä). Neuleopettaja lisäsi tähän: "Daniel has a qute little baby, but anni has a moody teenager".