maanantai 6. lokakuuta 2008

3.10 - 5.10

Maanantaisin, Tiistaisin ja Keskiviikkosin aamulla tunninks salille. Kotiin, suihkuun, aamupalaa ja eväät laukkuun. Koululla projektin työstämistä ryhmän kanssa. Maanantaisin tunnin luento aiheesta "The Uncanny", Keskiviikkoisin ja Perjantaisin neuletta ja Torstaisin tunnin pituinen ryhmä kohtainen tapaaminen opettajan kanssa projektin tiimoilta. Arki on saapunut ja sen mukana tasapaino.

Perjantaina neuletunneilla käytiin läpi isompien teollisuus neulekoneiden käyttöä läpi. Nekin on käsikäyttösiä kuten pöytäkoneetkin, vaikka ovatkin teollisuuslaitteita. Tuntuu, että olen oppinut neuleesta viikonaikana enemmän kuin suomessa olisin voinut ikinä oppia. Joulun jälkeen näkee onko väite tosi vai ei. Neuletuntien jälkeen nukuin puolituntia, vaihdoin vaatteet ja lähdin Ianin kyydissä Glasgowhin. Matka kesti noin 3 tuntia, perillä oltiin vasta seitsemän aikaan. Ensimmäisenä listalla oli ruoka, ruoka, ruoka. Paistettiinkin pitsat ja nautittiin ne tuoreen salaatin kanssa. Jälkiruuaksi hunajaista Skotlantilaista jäätelöä. Asuttiin siis Lindseyn siskon Rachelin asunnossa koko viikonloppu. Talo oli vanha poikakoulu. Valkoinen maali, iso portaikko, 4 metriä korkeat huoneet ja olohuone kalustettu Kartellin läpinäkyvillä kalusteilla ja harmaalla isolla sohvalla. Rachel on yksi mukavimmista ihmisistä joita olen Skotlannissa tavannut, joten viikonloppu oli täynnä hauskoja juttuja.


Lauantaina lähdettiin Lindseyn kanssa kiertämään Glasgowta. Listalla oli vintage kauppoja, museoita, gallerioita, kirkkoja, katuja ja kaikkia. Keli oli kuitenkin aivan surkea ja alkuperäisestä suunnitelmasta poikettiin heti muutama kortteli asunnolta lähdettyä, kun mentiin People´s palace nimiseen museoon. Alakerrassa oli talvipuutarha ja kauppa. Yläkerrassa kerrattiin Glasgown historian erivaiheita. Paikka oli pieni, mutta informatiivinen. Käveltiin Barraksen läpi, joka on paikallinen tori. Glasgowhin menijöille vinkki kyseisestä paikasta, kiertäkää kaukaa. Barras piraatti tavaraa ja taskuvarkaita sisältävä korttelin kokoinen markkinapaikka. Juostiin sen läpi, käytiin muutamassa vintage ja kirpparipaikassa. Ostin muunmuassa vanhan kirjotun tyynyliinan, hinta £4. Nää ei täällä ymmärrä kirjottujen tekstiilien päälle. Ajattelin jopa jos ostaisin kaupungin tyhjäksi kyseisistä tavaroista ja myisin Suomessa. Se on sitä helppoa rahaa. Poikettiin myös muutamaan galleriaan ja Catedraaliin. Catedraali oli kuitenkin täysi partiopoikia joten jätettiin se väli ahtauden takia ja siirryttiin viereisille rinteille katsomaan Necropolista. Necropolis oli kukkula täynnä vanhojen rikkaiden Glasgowlais sukujen hautoja ja heille rakennettuja monumentteja. Kukkulan päältä näki alas kaupunkiin. Glasgowhin menijöille vinkki, menkää Necropolikselle. Matka jatkui sukat märkinä Keskutan kaduille kaupoille, taidemuseoon ja Japanilaiseen ravintolaan. Se oli mun eka Japanilais kokemus ja se oli hyvä. En syönyt kuitenkaan Sushia, sillä säästän sen Aberdeeni kierrokselle. Lindseyn kaveri Lory lupasi viedä mut Aberdeenin kauppahalliin syömään Madonnan vanhan kokin tekemää sushia. Kaupungilla kierreltyämme niin kauan, että kaupat menivät kiinni, otettiin taksi ja palattin Rachelin asunnolle. Taksi oli moderni versio vanhasta mallista jossa takana olevat kaksi penkkiriviä ovat toisiaan vastakkain. Taksi oli täynnä info kylttejä, valoja ja kampia. Taksikuskin ääni tuli takapenkille hattuhyllyllä olevasta kaijuttimesta.


Illalla syötiin yhdessä pastaaja ja ruvettiin valmistautuun illan keikka. Vain muutama tunti ruokailun jälkeen näinkin jo Mike Skinnersin livenä. Tapahtumapaikkana oli Barrowland joka oli kaupungin suosituin tanssipaikka 50luvulla. Keikka oli hyvä ja loppui siihen kun Mike surffaili yleisön yllä. Melkein kaksituntia kestänyt keikka tuntui noin 20 minuutilta. Matkaa Rachelin asunnolle ei ollut kuin 10minuutin kävely. Se kului lähinnä laulaen The Streetsin parhaimpia värssyjä. Rachelin asunnolla meitä odotti taksi ja sillä ajeltiin keskustaan klubille jossa kaikkien nimet olivat vieraslistalla. Rachelin poikaystävä pitää klubia kaverinsa kanssa, siinä syy tälläsiin etuuksiin. Klubi täyttyi pian ja musiikin tahtiin me tanssittiin pitkälle yöhön.

Sunnuntaina matkattiin Ianin autolla West endiin joka jäi edellispäivänä ajan puutteen takia näkemättä. Ensin haettiin keitto ja sämpylä lounas Ianin lempiravintolasta. West endissä ei ehditty pysähtymään kuin Victoria parkiin joka oli iso puistoalue. Päivä oli aurinkoinen ja kaunis joten puisto oli täysi lapsi perheitä. Oli koripallokenttä, jalkapallo kenttä, leikkipuisto, joutsenlampi, jätskikioski ja isoja viheriöitä. Mielenkiintoisin alue puistosta oli kivettyneet puut jotka oli löytynyt maanalta vuonna 1887 kun puistoa oli alettu rakentamaan. Kannot olivat tutkimuksissa ilmenneet 30 miljoonaa vuotta vanhoiksi. Se oli yksi käsittämättömimmistä asioita joita olen nähnyt. Puistokierros päättyi vaniljapehmikseen suklaatikulla ja mansikkakastikkeella. 99` con on se mikä pitää tilata jos haluaa Skotlannissa pehmikseensä suklaatikun. Jäätelön jälkeen alkoi matka kotiin. Niin paljon jäi vielä näkemättä. Glasgow on iso, värikäs ja vilkas kaupunki. Haluan sinne uudellen.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

TESSA SANOO:
ai mitä se the uncanny on?
onko se necropolis sama paikka johon Harbour haudataan leffassa nimeltä Wilbur wants to kill himself? (joka on hyvä leffa. siinä on mads mikkelsen. ja muuutenki.) Vai oonkohan mää edes oikeassa kaupungissa. no anyway.

anni kirjoitti...

The Uncanny= "Something that ought to have remained secret and hidden but has come to lifht" -Freud

Tämän päivän luennolla selvis kuitenkin, että myös castraatio liittyy tähän. Ja että saksankielen kautta sananmerkitys on helpompi löytää. Aika sekavaa. Luokkakavereiden kanssa juteltuani asian sekavuus ei johdu kuitenkaan vain kielimuurista.

anni kirjoitti...

Hmm..pitäs varmaan se elokuva kyllä kattoa. Vielä en oo nähny, kuulostaa mielenkiintoselta. Vai voiko olla, että oon lainannnu sen sulta joskus? ei voi muistaa.

Anonyymi kirjoitti...

TESSA SANOO:
Edelleen vähän hämärää miten Freud sekopäisyyksineen liittyy tekstiiliin, mutta ehkä se ei ole se pointti. Ja mun mielestä sää et oo nähnyt Wilburia, koska nukahdit ennen kuin se alko. Mutta voin kyllä suositella, nyt varsinkin kun oot käynyt Glasgowssa, koska sinne se tosiaan sijoittuu (tarkistin).

anni kirjoitti...

Tektiilillä ja Freudin mietteillä ei oikeestikkaan ole mitään yhteistä. Seminaari mistä on kyse on kaikille muotoilun opiskelijoille yhteinen juttu. Luentojen tarkoituksena on antaa opiskelijoille uusia ajatuksia projekteihinsa.

Anonyymi kirjoitti...

Sulla on kaikesta päätellen aikas kivaa. Jees, hyvä niin! Ja siellä taitaa olla kivoja tyttöjäkin. Reilua. Meitsi nautiskelee fysiikantöistä ja pakkaspäivistä valkoisten seinien sisällä. Terveiset tytöille!

anni kirjoitti...

hei ERPPU :)
Kivaa on joo, ja älä huoli. Pidän tytöistä kyllä sun puolesta huolen täällä. Toivottavasti hauskaa myöskin siellä kaiken fysiikkan jälkeen.
Palaan GOWin keikkaan mennessä, et sillon sitten tiedossa yhteistä kivaa!