maanantai 22. syyskuuta 2008

Ma 22.09.

Eilen kun matkustin bussilla Stonehaveniin, näin ison puiston ja kauniin hautausmaan aika lähellä Garthdeetä missä asun ja Lindsey lupas lähtee seuraks sinne. Aamulla heti ensimmäisenä siis kävelin kaupan kautta Lindseyn luo. Mentiin kävellen vaikka Lindseyllä oli vähän kurkku kipeänä ja flunssaa. Puistossa oli myös talvipuutarha. Syötiin puistossa lounas evästä, koska aurinko paistoi niin kauniisti ja oli aivan t-paita keli. Evästelyn jälkeen siirryttiin talvipuutarha kierrokselle.Puutarhassa oli myös kultakaloja ja kilpikonnia. Kaloista paras oli mutantti jonka päänäytti valkoiselta aivolta. Sillä oli kylläkin punaiset huulet ja siniset silmät, mutta en voi sanoa että ne olis siitä paljon nätimpää tehneet. Aivan käsittämätön näky. Ihmisiä oli aika paljon liikkellä sillä oli vapaapäivä, ilmeisesti ihan vain pankkien kiinni pitämistä varten. Suurin osa paikoista oli kuitenkin auki ja päivä oli kuin normaali päivä, täällä kun kaupat ei paljon pyhiä viettele.

Hautausmaa kierros unohtui kun iski kahvin tarve. Mentiin siis kaunpungille ja siitä noin 25minuutin kävelymatkan päähän suuren outlet myymälään. Matkan varrella oli paljon kirpputoreja, toki Suomalaisiin vastaaviin verraten aivan pienen kokoisia. Yksi niistä oli kiinni, mutta oven taakse oli jätetty tavaraa. Kasan päällä oli hieno Intia henkinen puhvi hihainen jakku jonka otin talteen itselle. Outlet-myymälästä löytyi converse tossut alle puoleen hintaan suomen hintoihin verrattuna. Onneksi koulu alkaa pian, niin ei ole enää aikaa vaan shoppailla. Päätin myöskin kuluttaa seuraavan kerran rahaa koulun liikuntasali jäsenyyteen. Saa nähdä miten siinäkään oikeasti käy.

Koulu siis jatkuu huomenna. Viikonloppuna ei ollut oikein mahkuja tehdä kouluun liittyviä asioita, muuta kuin listata kysymyksiä mitä pitää kysyä opettajalta huomenna. Hieman jännittää, että kuinka paljon alkanut projekti todella sivuaa muiden luokkalaisten tekemää kesäprojektia. Tehtävän anto muistuttaa myöskin tällähetkellä mielestäni surullisen paljon sitä, mitä tein kokoviime vuoden Wetterhoffilla. Päätin kuitenkin, etten vielä stressaa. Jos en lopulta ole kuitenkaan tyytyväinen projektiin, voin anoa vaihtoa toisen vuoden opiskelijoiden ryhmään. Täällä asiat tehdään kuitenkin aivan eri järjestyksessä ja tekniikalla kuin suomessa, joten ei haittaa vaikka en ole täällä samalla vuosikurssilla kuin siellä.

4 kommenttia:

E. kirjoitti...

oi, näyttää ihan kesältä!

Anonyymi kirjoitti...

Heeeei, teetkö mitään erkoista marraskuun 29. päivän tienoilla? Tai oikeastaan että onko tuolloin mitään mahdollisuutta majoittua siellä :D Meillä olisi yksi hatara suunnitelma joka ehkä toteutuu tai sitten ei.

anni kirjoitti...

Täällä ei ole vielä edes takkia tarvinnut, välillä vaan pitkähihaista. Aivan kun suomen suvi :)

Hei Elina,
Mun koulu loppuukin ilmeisesti jo 28. Marraskuuta. Voi olla, että jotain koulu hommia on vielä senkin jälkeen hoidettavissa, mestoilla siis joka tapauksessa oon. Huone on pieni, mutta lattialle mahtuu jos teillä on makuupusseja ja kaikkia matkassa. Tervetuloa :)

Anonyymi kirjoitti...

Jeejee - No siinä tapauksessa saatetaan jopa tulla pariksi yöksi, koska olisi Invernessissä ehkämahdollisesti yksi keikka nähtävänä ja haluttaisiin myös nähdä Skotlannin marraskuu :D Katsotaan miten käy, ilmoittelen vielä uudestaan tarkemmin jos jotakin konkreettista syntyy.