perjantai 19. syyskuuta 2008

Pe

Mitähän tein kokoviikon? Luin lähinnä. Mun korva ja sen jälkeen korvat on olleet kipeät, kuten kurkkukin, pureminen ja nieleminen on ollut tuskaisaa. Eilisen päivän kuitenkin vain lepäsin, joten alkaa olla parempi. Lähetin myös Tiistai episodista mailin tekstiilin pääopelle ja sain tarkemmat tiedot Perjantain tuleviin tapahtumiin. Olen itsekseni kävellyt kaupungilla ja mua on kosittu noin kolmesti. Skotlantilaiset puhuu aika paljon, ja melkepä kellevaan. Lindsey sano, että se oli just hyvää suomalaisissa, et niitä ei paljon muut kiinnosta eikä ne sano mitään.
Eilen yritin löytää polkua joen rantaan, mut päädyin vain ihmisten ikkunoiden taakse. Se oli noloa.

Tänään oli ensimmäinen koulupäivä. Lindsey tuli käymään mun kämpillä just ennen sitä, ihan vaan muuten vaan. Kymmeneltä menin koululle ja siellä piti olla myös kaks muuta vaihtaria. Niitä ei näkynyt, joten sain yksityisen opastetun kierroksen. Kangaspuut täällä on pöytäkangaspuita. Kovin pieniä. En ottanut niitä vielä aivan tosissaan, mutta saa nähdä jos vaikka vähän kokeilisin niitä myöhemmin. Kudonnan ope oli myös aivan innoissaan ompelukoneeseen asentamistaan huovutusneuloista. Ne näytti vaarallisilta, mutta myös kokeilemisen arvosilta. Kahvilan ovella tapasin tekstiiliä opiskelevan tytön joka oli ollut Turussa vaihdossa. Juttelin sen ja muiden tekstiili tyttöjen kanssa, kunnes alko tunti pääopettajan kanssa. Aika tiukka täti, täytyy sanoo! Saatiin lukkarit, tärkeitä papereita, täytettäviä papereita sekä tutkimuksellinen ryhmätyö joka pitää olla palautettuna viikonpäästä. Ryhmät jaettiin satunniasella arvalla ja taisin heti sen jälkeen hukata ne jotka oli mun ryhmässä. Ei ressiä, kaikki hoituu. Sitten viimeisenä oli vuorossa pieni info viimevuoden tapahtumista, sen meille piti tekstili assari Charlie. Harmaantunut mies, päällään paita jossa karvainen mies puree bikiinipukuista tyttöä jalkaan. Totta kai Charliella oli myös pisamia ja hiukan ulkonevat etuhampaat.
Tämän jälkeen olin ymmärtänyt, että pääopettajalla Kimillä olisi ollut aikaa jutella mun kanssa vielä hieman. Hän kuitenkin ohjasi mut Charlien luo, hänelläkään ei ollut aikaa. Tässä vaiheessa Saksalainen vaihtari Paulin, myös tekstiiliin tulossa, oli päässyt jo mukaan. Toki Paulinilla ei ollut mitään edellä jaettuja papereita. Paulin oli melkein hysteerinen, mutta kerroin sille koska seuraava tapaaminen on ja yritin rauhotella. Niillä hoituu hommat ilmeisesti liian sujuvasti Saksassa. Itse kun oon tottunut, että menee aina noin viikko ennenkö tietää esim lukujärjestyksistä.

Oon innoissani, että hommat pääsi alkamaan näin sukkelasti. Olin koululla vain kolmetuntia ja mulla niin paljon töitä kirjattuna viikonlopulle, että en tiedä miten ehdin edes. Kaikista supereinta on se, että täällä on oma digiprint luokka alakerrassa! Eli voi tulostaa haluamiaan kuvia suoraan kankaalle. En malta odottaa sitä. Täällä mun Turussa kartuttamat taidot tulee todellakin olemaan hyödyksi. Graaffinen suunnittelu viimeinkin todella kohtaa tekstiilisuunnittelun.

Tänään illalla on Ianin 24-vuotis synttärit. Tein sille Ipod pussukan. Ostin langan kirpparilta täältä, ensin virkkasin ja sitten huovutin. Ostin myös miehisen napin siihen. Ei tullut aivan niin upea kun olisi voinut, mut toivottavasti Ian tykkää kuitenkin.Toivottavasti Suomessa on kaunis viikonloppu ja kaikilla kivoja juttuja tehtävissä :)

Ei kommentteja: