Saavuin Aberdeenin kentalle onnistuneesti. Samaa ei voi sanoa saksalaisista joilta evattiin paasy koneeseen. Syyna kentalla sytytetyt tupakat, siina ei auttanut itku. Saatuani laukut kavelin odotushalliin ja Lindsey oli siella jo odottamassa. Halailtiin ja kiljuttiin, kaikkea sellasta mita vanhat kaverit tekee pitkan eron jalkeen. Varsinkin kun ollaan tyttoja. Samaan aikaan Ian (Lindseyn poikaystava) ajoi autolla parkkipaikkaa ympari, ettei tarvisi parkkeeraamisesta maksaa. Ja se auto oli BMW!
Ei muuta kun matkaan. Oli lampaita, ja makisempaa kuin mita olin ajatellun! Ian kylla sano, etta Aberdeen on ehka Scotlannin tasaisinta aluetta. Jossain oli liikennemerkki varustettuna tekstilla "twenty is plenty". En loukkaantunut. Sitten kadun varressa oli mun ensimmainen trailer park! Sitten oltiin jo kotikadulla. Vaihtelin vaatteita ja lahdettiin sit kylille nalkasina. Vahan vaatekauppaan (mitaan en ostanut) ja sit hakemaan fish and chipseja! Syotiin ne William Wallacen patsaan juurella. William Wallace oli mies joka yritti vapauttaa Scotlannin. Kuoli, kun kaveri iski puukon selkaan. Niin surullista. Illa telkusta paikallista Uutisvuotoa. Ja sitten hyvin ansaittu uni.
Nyt taalla on uusi aamu joka alkaa teella ja paahtiksella. Sitten kaupunkille!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti