Meidän koulussa pitää näyttää opiskelijakortti ennekö pääsee sisään. Siellä on puoti mistä saa ostaa kyniä, papereita, maaleja, pahveja ja kaikkea mitä taideopiskelija tarvii. Hintakin on edullinen. Kahviossa saa lounasta, yleensä ranskalisia ja cheddarjuustoa. Aamiaistakin tarjoillaan, munia ja pekonia. Seinillä on opiskelijoiden taidetta jotka koulu on ostanut omiin arkistoihinsa. Tunteja ei pidetä suljetuin ovin vaan kaikki kulkee koulunkäytävillä tekien omia juttujaan omaan tahtiinsa. Koulu kiertää kehää keskellä olevan nurmialueen ympäri. Siellä usein ihmiset on lounaalla tai tunneilla piirtämässä. Eilen nurmikenttä oli täynnä erivärisiä ja mallisia tuoleja joita koko luokallinen ihmisiä piirsi vihkoihinsa. Kaikilla on omat työpöytänsä, valitettavasti ei kuitenkaan sen tilavammat kuin Wetterhoffilla. Kaikkialla näkee tekemisen jäljen, eikä kukaan varmaan välittäisi jos piirtäisin tikkuukon seinään.
Eilisen illan ja tämän aamun tein tutkimusta Vivienne Westwoodista. Kokosin kuvia, artikkeleja ja kaikkia mahdollisia Vivienneen liittyen. Sain valmiiksi noin 14 sivua. Vein ne tänä aamuna koululle ja sain selville, että muut olivat tehneet omista henkilöistään tutkimusta noin viisi kertaa enemmän. Töisten töistä päädyttiin kuitenkin karsimaan osa pois kun kaikki ei meinannut mahtua kansioon, joten lopulta en ollut oikeastaan muita huonompi. Iltapäivälle oli suunniteltuna neule työpajan aloitus. Sain sen kuitenkin selville vasta kaksi tuntia ennen kurssin alkua. Muille se ei ollut ilmeisesti selvinnyt lainkaan sillä minä ja Paulin oltiin ainoat jotka saapuivat oikeaan paikkaan, oikeaan aikaan. Kumpikaan meistä ei ollut kutonut neulekoneilla aikasemmin, joten opettaja päätti opettaa meille perusteet. Vuosikurssi jolla opiskelen oli käynyt kyseiset seikat läpi jo edellisvuonna ja tämän kyseisen kurssin tiimoilta aloittavat opiskelemaan teollisia neulekoneita. Saatiin kolmen tunnin intensiivi kurssi jossa opin neulemisesta kaiken paitsi lettien tekemisen, kuvioneulonnan ja muutaman muun vaikeamman tekniikan. Innostuin niin kovasti, että meinaan mennä huomen aamulla itsekseni tekemään oppimistani asioista siistimmät näytteet suomeen tuotaviksi.
Huomenna illalla mennään Lindseyn ja muutaman muun tytön kanssa elokuviin, sillälailla pitkänkaavan mukaan. On kiva mennä ulos tyttöporukalla ja saada kavereita. Kaverit, perhe ja oikea liharuoka on ne asiot mitä on tullut jo ikävä. Aijon syödä makaroonilaatikkoa koko ensimmäisen viikon kun palaan Suomeen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

2 kommenttia:
TESSA SANOO:
haggishan on liharuoka! x)
Kyllä Tessa, Haggis on myös liharuoka . Tykkään kyllä syödä lammasta, mutta nautin sen mieluummin minttuhyytelön kanssa kuin kokoeläimen survottuna sen _omaan_ mahalaukkuun?
Lähetä kommentti